Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehtävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehtävä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Raportointiin jatkoaikaa

Ellet ehdi tehdä raporttiasi ajoissa, lähetä sähköpostia ja kerro mihin mennessä saat raportin valmiiksi.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Oppimispäiväkirjat ja -tehtävät

Oma oppimispäiväkirja kirjoitetaan omaan blogiin. Tähän blogiin voi laittaa kommentteja blogipostauksiin. Tässä vaiheessa kannattaa miettiä miten raportoit oman kehittämistehtäväsi. Lisätietoja kehittämistehtävästä on tämän blogin Oppimistavoitteet, aikataulu ja tehtävät -välilehdellä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Somen lähipäivä

Huomenna on viimeinen lähiopetuspäivä. Jatkamme tutustumista sosiaalisen median välineisiin. Tämän lisäksi luvassa on kehityshankkeiden läpikäynti. Lopullinen hankeraportti palautetaan tammikuussa. Tästä vielä huomenna tarkemmin.

Oletko muistanut kirjoittaa oman työpaikkasi sosiaalisen median säännöistä ja ohjeista. Entä oletko esitellyt omassa blogissasi kaksi sosiaalisen median välinettä. Kirjoita myös missä mallissa oma kehityshankkeesi on.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kotitehtävä: tutustu someen ja kirjoita

Kotitehtävänä on tutustua kahteen sosiaalisen median sovellukseen ja esitellä ne omassa blogissa eri postauksissa. Mieti sovelluksia oman työsi tai oman harrastuksesi kautta.

Laita omaan esittelyysi kuvia, linkkejä ja kerro käyttökokemuksista tai anna vinkkejä miten sovellusta voi hyödyntää työssäsi vai onko perinteiset menetelmät sittenkin parempia.

Kirjoita blogiisi vähintään kaksi kertaa viikossa. Varaa aika kalenteristasi, jotta ehdit ja muistat kirjoittaa. Voit kirjoittaa vaikka säästä, omasta harrastuksestasi tai jostain ammattiisi tai osaamisalueeseesi liittyvästä aiheesta. Kirjoita ja ole sosiaalinen.

Tutustu kurssikavereidesi some-esittelyihin ja lue postauksia ja kommentoi niitä.

Vinkkejä tiedon keruuseen ja jäsentämiseen

Seuraavaksi tutustumme kahteen tiedonkeruu- ja jäsentämisvaihtoehtoon. Ensin katsomme mitä Diigolla voi tehdä ja sitten tutustumme Pinterestiin. Molemmissa voit tehdä sekä julkisia listoja (ja muistiinpanoja) että yksityisiä muistiinpanoja.

Diigoon voit kirjautua kurssia varten tekemälläsi Google-tunnuksella.













Pinterestiin voit kirjautua joko Twitter-tililläsi (tai Facebookilla) tai tehdä kokonaan uuden tunnuksen




Mistä se taas löytyikään

Oletko joskus pohtinut minne varastoit kaikki hyvät löytämäsi blogikirjoitukset, artikkelit ja web-sivut. Teetkö linkkilistaa tekstinkäsittelyohjelmalla, merkitsetkö selaimessasi suosikkeihin vai onko sinulla joku muu hyvä systeemi? Kommentoi.

Teen kommenteistanne yhteenvedon ja jaan dokumentin kurssilaisille. Lue. Kommentoi. Muokkaa ja muotoile. Työtämme yhdessä asiakirjan valmiiksi.

Googlen dokumentteihin tutustuminen

Seuraavaksi tutustutaan Google-dokumentteihin. Ensin tehdään pieni kysely, joka liitetään omaan blogiin joko linkkinä tai lomakkeena. Sitten käydään kurssikavereiden blogeissa, vastataan kyselyyn ja katsotaan tulokset.

Kirjoita tähän viestiin voisitko käyttää tätä työssäsi tai harrastuksessasi. Perustele.

Seuraavaksi tutustutaan Twitteriin

Nyt olet kirjoittanut omista sosiaalisen median käyttökokemuksistasi omaan blogiisi ja lukenut kurssikavereidesi somekokemuksista ja kommentoinut niitä kaikkia.

Seuraava tehtävä on Twitteriin tutustuminen. Jos et ole aikaisemmin käyttänyt Twitteriä, niin tee ensin itsellesi tili.  Jos haluat pitää työminäsi erillään, tee toinen tili (ja käytä siinä Google-postia).

Kirjoita Twitter-tunnuksesi omaan blogiisi ja pohdi samalla mihin sitä voisi käyttää tai mihin käytät työssäsi.


Kun nämä on tehty etsi Twitteristä kurssikaverit ja Seuraa kurssikavereitasi (lisää myös opettaja) ja kirjoita ensimmäinen tweettaus. Jos et keksi muuta kirjoitettavaa, niin kirjoita vaikkapa Tämä on ensimmäinen twettaukseni. Lähetä se ja vastaa muiden tweettauksiin.

Seuraava tehtävä: Etsi joku mielenkiintoinen web-sivu tai vaikkapa oman työpaikkasi sivusto, kopioi linkki ja kerro tweetissäsi lyhyesti mistä on kyse. Käytä viestissäsi myös hastagia #someopit

Tämän jälkeen käy katsomassa kurssikavereiden vinkin ja kommentoi niitä. 

Perjantain ensimmäinen tehtävä

Kirjoita omaan blogiisi mitä sosiaalisen median välineitä käytät ja miten. Käy lukemassa myös kurssikavereiden sosiaalisen median käytöstä ja kirjoita kommentteja.

Reippaasti vaan kokeilemaan. Tämä on suljettu blogiympäristö ja näkyy vain tämän kurssi osallistujille.

Toinen lähipäivä alkaa - tervetuloa

Toinen lähipäivä alkoi klo 9 luokassa 8209. Tervetuloa. Lounastauon ajankohdasta sovimme erikseen ja päätämme klo 15. Tänään katsomme ensin, että kaikki pääsevät blogeihinsa ja liitämme loputkin kurssikavereiden blogeista omaan blogiimme. Hyvää kurssipäivää kaikille.

Sitten aloitamme sosiaaliseen mediaan tutustumisen kirjoittamalla blogipostauksia, kommentoimalla niitä ja tekemällä ohjattuja tehtäviä. Opeblogista näet kaikki tehtävät ja omaa blogiasia käytät sekä oppimispäiväkirjana että tehtävien alustana.

Muistathan, että toimimme suljetussa blogiympäristössä. Et pääse blogiisi, etkä näe opeblogiakaan jos et kirjaudu omilla Google-tunnuksillasi.

torstai 15. marraskuuta 2012

Huomenna jatketaan klo 9

Jatketaan lähiopetuksella huomenna klo 9 alkaen luokassa 8209 HAAGA-HELIAn Pasilan toimipisteessä. Tervetuloa. Orientoidu sosiaaliseen mediaan.